thlyetusivu

Kuulumisia

Johan Haartman salin nimeämistilaisuudessa pidettyjä esitelmiä

Pentti Seppälä  20.3.2013             

Arvoisa yleisö:

Minulle on annettu kunniatehtävä pitää esitelmä Johan Haartman nuoremmasta ”Suomen lääketieteen isästä”. Hänestä ei ole säilynyt ainoatakaan kuvaa, mutta kylläkin hänen nimikirjoituksensa.  Kerron teille hänen elämästään.

opiskelusta
piirilääkärin toiminnasta
lasaretin perustamisesta ja toiminnasta sen lääkärinä
toiminnasta akatemian lääketieteen professorina

Johan Haartman nuorempi syntyi Paimion pappilassa syksyllä 1725. Isä oli Johan Haartman vanhempi, filosofi, logiikan ja metafysiikan professori Turun Akatemiassa, myöhemmin teologian professori.  Isä kuoli Haartmanin ollessa 12-vuotias.  Äiti oli Maria Sundenius, Finnströmin kirkkoherran tytär Ahvenanmaalta. Vanhempi veli Jakob Haartman oli syntynyt 12 vuotta aikaisemmin.  Hänestä tuli ensin teologian professori Turun Akatemiaan ja sitten Turun piispa.

Alkuopetuksen Johan Haartman sai kotonaan ja ylioppilaana hänet kirjattiin 16-vuotiaana Turun Akatemiaan opiskellen siellä luonnontieteitä, mutta jo seuraavana vuonna alkoi pikkuviha, jonka aikana Turussa oli elokuusta 1742 lähtien vuoden ajan venäläistä sotaväkeä. Tämän johdosta leskeksi viisi vuotta aiemmin jäänyt äiti pakeni lastensa kanssa Tukholmaan, jossa Johan Haartman palveli vajaan viiden vuoden ajan amiraaliteetin apteekkarin Julius Salbergin apteekissa. 

Vuonna 1748 23-vuotiaana hän kuunteli Upsalassa kasvitieteen ja teoreettisen lääketieteen professori Carl von Linnén, silloin vielä Linnéus, ja käytännön lääketieteen professori Nils Rosenin luentoja täydentäen apteekkikisällille hyödyllisiä tietoja.  Käytyään välillä Turussa aikomuksenaan perustaa apteekki Turkuun, mutta kun suunnitelma varojen puutteen ja terveyskomission penseyden johdosta ei toteutunut, niin hän lähti syksyllä 1749 uudelleen Upsalaan opiskellen ensin kasvi- ja eläintiedettä ja väitteli Linnén johdolla 26-vuotiaana aiheena De Plantis hybridis ja suoritti myös filosofian kandidaatin tutkinnon. Hän sai luonnontieteilijänä Linnén suosituksesta osallistua valtioneuvos ja Turun Akatemian kanslerin kreivi Karl Gustaf Tessinin tutkimusmatkaan Keski-Ruotsiin.  Hän käänsi myös latinasta ruotsiksi Linnén kasvijärjestelmän.

Haartman alkoi 27-vuotiaana opiskella Upsalassa lääketiedettä arkkiatri, professori Nils Rosenin johdolla ollen myös hänen vastaanotollaan avustajana.  Hän sairastui tällöin myös todennäköisesti tuberkuloottiseen keuhkopussin tulehdukseen, josta sai tulevinakin vuosina kärsiä ja jonka hän katsoi nyt parantuneen vuohenmaitoa juomalla.

Aikaisempien opintojensa ja tutkintojensa johdosta hän sai lääketieteen kandidaatin tutkinnon valmiiksi kesäkuussa 1753 ja joulukuussa samana vuonna 28-vuotiaana lääketieteen lisensiaatin tutkinnon.  Menestymisestä opinnoissaan hän sai kiitosta myös aikaisemmalta oppi-isältään Linnéltä. Seuraavana vuonna hän puolusti Rosenin johdolla väitöskirjaansa uusitun farmakopean perusajatuksesta ja vuoden lopulla hänet promovoitiin lääketieteen tohtoriksi (De Idea Pharmacopoeae reformatae). Opiskelunsa aikana Johan Haartman loi suhteita valtakunnan korkeimpiin piireihin, mistä hänelle oli myöhemmin hyötyä.

Upsalan opiskelun aikana alettiin hankkia kaupunginlääkäriä Turkuun.  Maaherra Johan Lillienberg ehdotti kuitenkin, että perustettaisiin kaksi piirilääkärin virkaa, toinen Turkuun ja toinen Poriin.  Sellainen oli jo kolme vuotta aikaisemmin perustettu Vaasaan. 

Johan Haartman nimitettiinkin huhtikuussa 1754 28-vuotiaana Linnén ja arkkiatri Abraham Bäckin suosituksesta piirilääkäriksi, vaikka Turun Akatemian lääketieteellinen tiedekunta ja maaherra olivat ehdottaneet turkulaista lääketieteen lisensiaattia Nils Wasströmiä virkaan. 

Johan Haartman aloitti virassaan saman vuoden elokuussa ja toimi samalla kaupungin asukkaiden lääkärinä.  Hän suoritti samana vuonna isorokkoepidemian tullessa Turkuun syksyllä marraskuussa Ruotsin ja siis myös Suomen ensimmäisen rokonistutuksen isorokolta suojaamiseksi  tarttumismenetelmää käyttäen.  Hän otti rokkoaineeseen kastetun rokkolangan ja hankasi sitä espanjankärpäspulverilla aikaan saatuun ihorakkulaan. Tämän toimenpiteen hän suoritti Turun Akatemian lääketieteen professori Johan Lechen tyttärelle Maria Elisabethille.  Näin aiheutettiin lievä isorokko, joka suojeli myöhemmältä, usein vaaralliselta ja pahoja rokonarpia aiheuttavalta tartunnalta.  Lechen kolme muuta lasta sai taudin ja yksi heistä kuoli.  Muita lapsia ei oltu rokotettu, koska Haartman luuli, että heillä oli jo ollut isorokko.  Levisi huhu, että kuollut lapsi oli juuri rokotettu lapsi. Tämä hidasti tämän rokotustavan, variolaation yleistymistä. Vaksinaatio otettiin käyttöön Suomessa vasta vuonna 1802.

Piirilääkärinä Johan Haartman teki useita matkoja piirissään, jossa oli noin 140 000 asukasta, ja perehtyi sen ihmisiin ja heidän sairauksiinsa yrittäen saada tietoja sairauksien levinneisyydestä ja vakuuttaakseen, että hänellä oli halu ja kyky auttaa heitä lääketieteen keinoin. Kulkutauteja pidettiin yleisesti rangaistuksena.  Työssään Haartman turvautui papiston apuun ja pyysi seurakuntapapeilta selontekoja maaseudulla esiintyvistä kulkutaudeista ja niissä käytetyistä hoidoista.  Hän kuvasi näitä olosuhteita virkakertomuksissaan Tukholmaan Collegium Medicumille, joka esitti otteita niistä valtiopäiväkertomuksissaan.

Haartman katsoi kirjallisen esityksen sairauksista ja niiden hoidoista tarpeelliseksi ja julkaisi 1759 ensimmäisen yleistajuisen lääkärikirjan ”Underrättelse om de mest gångbara sjukdomars igenkännande och motande genom lätta och enfaldiga husmedel samt et litet res- och husapotek”.  Kirjassa oli kansantajuisesti merkitty luonnonvaraisten lääkekasvien nimet nyt suomeksi, latinaksi ja ruotsiksi.  Kirjan tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta tavallisimpien sairauksien oireista ja hoidoista.  Kirja oli suunnattu lähinnä papiston käyttöön opastukseksi kansalaisten terveyden- ja sairaanhoitoon. Kirjassa oli kokoelma tavallisimmista ja käytetyimmistä lääkeaineista ja niiden käytöstä. Kasvikunnasta saatiin rohdoksia, joilla ihmisten kärsimyksiä voitiin lievittää.

Lääkärintoimintaa Turussa vaikeutti Turun apteekin, joka oli perustettu 1689, puutteellinen toiminta. Haartman sai aikaan sen että Turkuun perustettiin 1757 erityinen Akatemian apteekki, jonka hoitajaksi tuli apteekkari Lars von Mell Porvoosta.  Tämän oli annettava myös opetusta lääketieteen ylioppilaille materia medicassa eli lääkekasvien tuntemuksessa ja apteekkikemiassa sekä otettava itselleen apteekkiapulaisia.

Piirilääkärin virkaan tullessa Haartman teki heti alkuun aloitteita Collegium Medicumin puheenjohtajalle arkkiatri Abraham Bäckille ja maaherra Johan Lillienbergille pienen lasaretin perustamisesta Turkuun potilaiden hoitoa ja rokonistutusta ja lääkäreiden koulutusta varten.  Tosin jo ennen hänen syntymäänsä 1723 kaupunginvälskäri Herman Geitel oli ehdottanut maistraatille tontin hankkimista pientä sairastupaa varten.

Ruotsissa, Tukholmassa oli 1752 avattu 8-paikkainen Serafimer lasaretti, johon Suomestakin kerättiin kolehtia lasaretin ylläpitämiseksi ja johon suomalaisilla oli oikeus päästä hoitoon.  Matka oli kuitenkin pitkä ja vaivalloinen eikä hoitopaikkojakaan ollut riittävästi ja kielivaikeuksiakin oli.  Tämän johdosta alkoi syntyä närää tällaisen lasaretin ylläpitämiseen, jonka johdosta alettiin vaatia omaa lasarettia Turkuun.

Turussa oli ollut hospitaali nykyisen Sairashuoneenkadun ja Linnankadun risteyksessä jo aikaisemmin.  Tämä oli tarkoitettu niille, jotka vanhuuden tai raihnaisuuden tai sairauden johdosta olivat täysin kyvyttömiä tulemaan omin neuvoin toimeen. Tilaa tässä vaivaistalossa oli 40 hoidokille.

Haartmanin aloitteellisuus oli merkittävä lasaretin saamiseksi Turkuun. Aloitteellisuutta ilmeni myös kansan syvissä riveissä ja katsottiin Tukholmaan kerättyjen kolehtien olevan hukkaan heitettyjä.  Suomen rahvaan monien valitusten johdosta asia menikin valtiopäivien käsittelyyn.  Terveyskomissio ei kuitenkaan ollut myötämielinen asialle.  Säädyt ehdottivat kuitenkin lokakuussa 1756 kuninkaalle, että Turkuun ja myös Helsinkiin perustettaisiin lasaretit.  Helsinkiin siksi, että siellä oli Viaporin suuri varuskunta, joka tarvitsi sairaalaa ja siihen voitaisiin ottaa myös siviilipotilaita.

Kuningas Adolf Fredrik allekirjoitti joulukuun 17. pnä1756 käskykirjeen, jonka mukaan Turun kaupunkiin tuli perustaa lasaretti ja Turun hiippakunnasta Tukholmaan Serafimer lasarettiin kerätyt varat tulivat vastedes Turun lasaretin hyväksi.  Samana päivänä kuningas allekirjoitti myös Helsinkiin tulevaa lasarettia varten perustamiskirjan.  Helsinkiin ei kuitenkaan saatu lasarettia Haartmanin elinaikana, vaan vasta 1789.

Turun lasaretin tarkoituksena oli palvella koko Suomea.  Koko Suomessa oli tähän aikaan asukkaita hieman yli 400.000 ja Turussa n. 6000.  Lasaretin johtoon määrättiin johtokunta, puheenjohtajana suomalaissyntyinen maaherra Jeremias Wallén ja tuomiokapitulin edustajana, myös suomalaissyntyinen, piispa Karl-Fredrik Mennander ja maistraatin edustajana varapormestari Karl Munter.  Lasaretin ylin valvonta kuului terveyskomissiolle.  Valtionapua ei annettu.  Turun kaupungin asukkaat keräsivät sairaalaan pohjarahastoon 6000 kuparitaaleria ja summaa kartutettiin kolehtien, yksityisten lahjoitusten ja jopa joka kuukausi arpajaisten turvin.  Kolehdit kerättiin edeltäpäin nimettyinä pyhinä kirkoissa ja vapaaehtoisesti häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa.  ’

Kun rahoituksen järjestelyt oli saatu alkuun, ryhdyttiin hankkimaan lasaretille toimitilaa.  Tontti ostettiin nykyisen Linnankadun ja Läntisen Rantakadun väliltä Aurajoen rannalta. Myöhemmin 1763 ostettiin vielä viereinen tontti nykyisen Eskelinkadun varrelta. Eskelinkadun ja Läntisen Rantakadun kulmassa olevaan nykyiseen rakennukseen on kiinnitetty laatta, johon on kaiverrettu ”Suomen vanhin sairaala Turun Lasaretti toimi tällä tontilla vuosina 1759 – 1784”. Tontilla oli viisi huonetta käsittävä asuinrakennus.  Kaksi huonetta tuli sisä- ja ulkonaisia tauteja sairastaville, toinen naisille, toinen miehille ja kolmanteen tulivat veneerisiä ja muita tarttuvia tauteja potevat.  Tämä huone eristettiin lankuilla.  Loput kaksi huonetta jäivät sairaanhoitajan, kirjanpitäjän, lasaretin rengin ja piian asunnoiksi.  Näin saatiin yhdeksän potilaspaikkaa eli yksi enemmän kuin Serafimer lasaretissa. Haartman valittiin 1759 lasaretin lääkäriksi ja välskärinä toimi jo aikaisemmin mainitsemani Herman Geitel. Maaliskuussa 1759 annettiin yleinen tiedonanto lasaretin tarkoitusperistä ja sairaalan avautumisesta.  Toukokuun 1. pnä otettiin ensimmäiset kuusi potilasta.  Sairaalan vihkiäiset pidettiin kruununprinssin kunniaksi Kustaan päivänä 6.6. Avajaispuheen piti piispa Karl-Fredrik Mennander, joka korosti lasaretin hyötyä maan ja Turun asukkaille ja kehotti anteliaisuudella laitosta auttamaan.

Kun osa papistoa ja rahvasta halusi pitää lasarettia hospitaalina, eli köyhäinhoitohuoneena, niin tuomiokapituli kehotti papistoa selvittämään kuulijoilleen, minkälaisia potilaita varten lasaretti oli perustettu.  Annettiin kiertokirje, jossa mainittiin mm. ettei lasarettia saanut pitää minään hospitaalina.  Lasarettiin ei saanut ottaa hoidettavaksi sellaisia, joita vaivaavat parantumattomat taudit, eikä myöskään niitä, jotka lapsuudesta asti olivat olleet ymmärrystä vailla.  Alle 4 - 5 -vuotiaita lapsia ja yli 50-vuotiaita ei saanut tuoda lasarettiin.  Lähettämisestä oli sovittava kirkkoherran tai lääninrovastin kanssa.  Papeille painotettiin, että lasarettiin oli pyrittävä ennen kuin tauti sai sellaisen vallan, etteivät lääkärin hoito ja lääkkeet enää kykene luontoa tukemaan ja auttamaan.

Neljän vuoden kuluttua sairaalan avaamisesta v. 1763, kuten jo edellä mainitsin saatiin ostettua vielä viereinen tontti, jolloin voitiin hoitaa jopa 24 potilasta samanaikaisesti.  Haartmanin toimiessa sairaalan lääkärinä vuosina 1759-1766 hoidettiin kaikkiaan 634 potilasta, eli vajaa 100 potilasta vuosittain.  Näistä oli toipuvia n. 60 %, parempia vajaa 20 % ja sama määrä parantumattomia ja sairaalassa kuoli n.5% potilaista. Kuppa eli huovitauti ja muut veneeriset taudit olivat sairaalaan ottamisen syynä useimmiten eli n. 20 %:ssa.  Haartman julkaisi v. 1768, ollessaan jo lääketieteen professorina Turun Akatemiassa, lääkeaineista veneerisiä tauteja vastaan.

1600-luvun lopussa Akatemian lääketieteen professori Elias Tillandz oli todennut, että Kupittaan lähdevedellä oli tervehdyttävä vaikutus.  Tällöin tämä lähde suojeltiin kahdeksankulmaisella paanukattoisella rakennelmalla.  Isonvihan aikana pääsivät rakennelmat rappeutumaan, mutta lääketieteen professori Herman Spöring aloitti 1730-luvulla kunnostukset.  Varsinaiseen arvoon ja maineeseen lähde pääsi Haartmanin tultua 1757 Kupittaan terveyslähteen intendentiksi eli johtajaksi, jota myöskin nimitettiin kaivolääkäriksi. Ehkä Haartman suosi terveyskylpylöitä ja mineraalivesihoitoja tuberkuloosinsa johdosta.  Hän valmisti ensimmäisenä Suomessa keinotekoista mineraalivettä.  Hän julkaisi kirjoituksen ”Om artificielt mineralvattens bruk och verkan”.  Kaivo pääsi varsinaiseen kukoistukseensa Haartmanin seuraajan Johan Bergmanin aikana, jolloin 100 - 150 henkilöä kävi vuosittain saamassa vahvistusta Kupittaan vedestä.

Suomen karjataloutta vaivasi 1700-luvun puolivälissä karjarutto, joka todennäköisesti nykykäsityksen mukaan oli pernarutto.  Koska eläinlääkäreitä ei ollut, niin karjaruton torjunta ja hoito jäi Haartmanin tehtäväksi ja siitä hän kovin kiinnostuikin.  Hän julkaisi useita kirjoituksia karjan sairauksista ja v. 1761 ilmestyi ”Tydlig och kort beskriftning om boskaps sjukans kännande och botande”, joka myöskin suomennettiin. Ansioistaan karjaruton vastustamisesta, olihan se talouden kannalta tärkeä, hän sai vuonna 1761 asessorin arvonimen.

Piirilääkärin toiminnasta Johan Haartman oli saanut paljon kiitosta eri tahoilta ja saanut aikaan useita julkaisujakin.  Professori Johan Lechen sairastuttua 1764 Haartman toimi Turun Akatemian lääketieteen apulaisena ja Lechen kuoltua kesällä 1764 hän haki hänen virkaansa ja hänet nimitettiin 39-vuotiaana tammikuussa 1765 kolmesta hakijasta Akatemian lääketieteen professoriksi. Muut hakijat olivat Vaasan piirilääkäri Rudolf Hast ja rykmentin lääkäri Lars Hjortsberg. Haartman oli ensimmäinen suomalaissyntyinen Turun Akatemian lääketieteen professori.  Haartmanin virkaanastujaispuhe oli ”Om de medicinska kunskapens nödvändighet för en hvar, men i synnerhet för dem som i ett vidsträckt och glest bebodt land, såsom Finland, tänka blifva Präster och Landthushållare”.  Samana vuonna Haartman valittiin myös kuninkaallisen tiedeakatemian jäseneksi.  Piirilääkärin virkaan ja lasaretin lääkäriksi tuli nyt hänen oppilaansa Johan Gabriel Bergman, joka jo aikaisemmin oli ollut sijaisena Haartmanin sairauden johdosta.

Haartmanin akateeminen opetustoiminta kattoi olosuhteiden pakosta koko lääketieteen anatomiasta, fysiologiasta ja tautiopista lähtien aina lääkärin työn käytännölliseen harjoittamiseen asti.  Seuraavassa kuvassa on Haartmanin opetusilmoitus syyslukukaudelta 1767  käsittäen kuulijaluettelon sekä luettelon jokaisen luennon aiheesta. Professorin tuli ylläpitää kemian laboratoriota ja valvottava Akatemian apteekkitoimintaa. Luentoja piti pitää viisi tuntia viikossa. Opetusolosuhteet olivat parantuneet kun Tuomiokirkon muuriin entisen katedraalikoulun tilalle oli valmistunut 1764 2-kerroksinen anatomia- ja leikkelyrakennus. Alakerrassa oli kemian laboratorio ja yläkerrassa 9 m. korkea anatomiasali, jonka keskellä oli leikkelypöytä ja ympärillä sadan katsojan kokoinen amfiteatteri. Opetustehtävissä sairauksien hoidossa Haartman noudatti kasvitiedettä ja terapeuttis-farmaseuttisia oppiaineita kohtaan tuntemaansa nuoruuden rakkautta.  Hän pyrki herättämään luennoillaan opiskelijoiden mielenkiintoa lääkkeiden raaka-aineisiin, rohdoksiin.

Haartman antoi kotonaan usealle lääketieteen opiskelijalle maksuttoman asunnon ja ruuan.  He toimivat myös hänen apulaisinaan ja saivat juosta kaupungilla kyselemässä potilaiden vointia.

Jokaisen professorin piti kirjoittaa ja pitää yksi väitös vuosittain. Tätä ei kuitenkaan valvottu. Ensimmäinen väitös Haartmanin toimiessa preesesenä tapahtui kuitenkin vasta kuuden vuoden kuluttua hänen nimityksestään ja sen aiheena oli aivohalvaus ja väittelijänä Nousiaisten kappalaisen poika Nils Avellan. Väitöskirja lajitteli apoplexian 22 erilaiseen tyyppiin.  Linnén oppilaana Haartmanille oli tautien luokittelu hyvin tärkeä asia.  Esimerkkinä lihavuuden aiheuttaman aivohalvauksen ehkäisyohjeissa todetaan: Liikuntaa on pikku hiljaa lisättävä, kevyt ruokavalio esim. rasvaton maito ovat hyväksi.

Vuonna 1777 ilmestynyt väitöskirja ”Fundamenta Diatetica”:ssa annettiin elämäntapaa koskevia ohjeita ruokajärjestyksen ja jokapäiväisten toimien suhteen.  18:sta ohjeesta viimeinen oli, pysy aina kohtuudessa, silloin pysyt onnellisena

Haartmanin pääteos oli vuosina 1779-81 kahdeksana väitöskirjana ilmestynyt tautiluokitus 482-sivuinen Sciagraphia morborum.  Tässä taudit oli järjestetty luokkiin ja edelleen heimoihin, sukuihin ja lajeihin.  Vuonna 1781 Gabriel Erik Haartman puolusti väitöskirjaansa boraxin käytöstä haavojen paranemisessa ja Gabriel Bondsdorff 1783 karjarutosta.  Molemmista näistä väittelijöistä tuli myöhemmin Turun Akatemian professoreita.  Epidemiologiselta kannalta mielenkiintoinen on Johan Florinin puolustama väitöskirja ”Om Skärgårdsfebren omkring Åbo”, missä kuvataan elo-syyskuussa 1781 Turun saaristossa esiintynyttä kuumetautia. Oireisiin kuuluivat remittova kuume ja väristyskohtaukset, sitä sanottiin maha- ja sappikuumeeksi.  Taudin kuvauksen perusteella on kyseessä ollut pikemminkin malaria kuin puutiaisenkefaliitti eli Kumlingen tauti.  Haartmanin johdolla julkaistiin kaikkiaan 15 väitöskirjaa. Haartman julkaisi omia kirjoituksiaan kuninkaallisen tiedeakatemian julkaisusarjoissa ja ne käsittelivät mielisairauksien ja kuppataudin hoitoa, rokkotautien esiintymistä ja vaikeiden kuumetautien syitä. 

Haartmanin aikana järjestettiin lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1781 ensimmäinen juhlallinen promootio, jossa promovoitiin kaksi Turussa valmistunutta lääketieteen tohtoria, Emmanuel Elfvenberg ja Gabriel Erik Haartman sekä vastoin Haartmanin tahtoa Tukholman kaupunginkirurgi Anders Hagström, joka promovoitiin kanslerin esityksestä, vaikka ei ollutkaan lääketieteen tohtori. Tohtorit saivat harmaan tohtorinhatun, kultasormuksen ja hopeamiekan.

Haartmanin varallisuuden lisäännyttyä hän lahjoitti huomattavan osan varallisuudestaan Turun Akatemian hyväksi.  Hän lahjoitti varoja yhdistettyyn kasvitieteen demonstraattorin ja lääketieteen apulaisen palkkaamiseen. Tähän nimitettiin lääketieteen tohtori Karl Niklas Hellenius, jonka julkaisuista mainittakoon ”Företeckning på finska Medicinal växter”. Edelleen Haartman lahjoitti varat anatomian-, kirurgian- ja lapsenpäästötaidon professorin virkaa varten, ehdolla että siihen tulee hänen serkkunsa poika Gabriel Erik Haartman ja varat luonnonhistorian ja eläinlääkintätaidon professoriin ehdolla, että siihen tulee hänen sisarensa poika Gabriel Bondsdorff.  Näin tapahtuikin.  Haartmanin varoilla perustettiin myös kaksi stipendirahastoa lääketieteen opiskelijoille. 

Haartmanin keuhkotauti uusiutui v. 1777.  Jo aikaisemmin lasarettilääkärinä ollessaan vuosina 1762-64 hän oli ollut ajoittain virkavapaana sairautensa johdosta ja kävi tällöin Ruotsissa kylpylähoidoissa.  Tauti heikensi vähitellen hänen voimiaan, mutta hän kesti kuitenkin tautinsa yllättävän hyvin.  Sairaalloisena hän joutui pysymään kuukausikaupalla kotona, mutta opetti kuitenkin kotonaan asuvia opiskelijoita. Voimat loppuivat 62-vuotiaana vuoden 1787 kolmanneksi viimeisenä päivänä.  Hänen kuolinvuoteensa äärellä oli hänen vaimonsa, häntä 20 vuotta nuorempi Johanna Elisabeth Porvoon hiippakunnan piispa Nylanderin tytär, jonka kanssa hän oli avioitunut 39-vuotiaana 1764.  Heillä ei ollut lapsia.

Näin päättyi Johan Haartman nuoremman vaiherikas elämä lääkärinä, kansanvalistajana, akateemisena tutkijana ja opettajana ja lahjoittajana sekä Suomen sairaalalaitoksen perustajana.  Lääketieteen opetus tehostui ja käytännöllistyi Johan Haartmanin aikana. Syyttä häntä ei ole kutsuttu Suomen lääketieteen isäksi.

Haartman haudattiin Unikankareen kummulle Tuomiokirkon ja nykyisen Akatemiantalon väliin.  Haartmanin hautakivi ja hautapaikka, kuten useimmat muutkin, ovat hävinneet.